tiistai 2. helmikuuta 2016

Viikon tukka

Napattiin kuvat tän viikon rohkeesta muodonmuutoksesta.
Klassisesti unohdettiin ottaa kuvat alkutilanteesta, mutta tyvikasvua oli monta senttiä, ja todella kärsineet vaaleat pituudet ja latvat. Ensin tarkoitus oli jatkaa raidoittamista ja lisätä vaaleutta tyvelle, mutta homma käänty totaalisesti.

Kunnon punaista lähdettiin hakemaan ja koska latvat oli todella huokoisessa kunnossa päätettiin laittaa pituuksiin vain Color Mask Paint -suoraväriä sävyssä Cherry bomb. Tyvelle laitettiin kestoväriä, jotta väriin saa syvyyttä, ja koska suoravärithän ei tartu värjäämättömään hiukseen.







Lopputuloksesta oli just eikä melkeen se mitä haettiinkin! 
Kirkas punainen, todella tasainen ja nätti väri.
Laittamalla suoravärillä latvat säästettiin siis hiusten kuntoa. Suoravärit tarttuvat vain hiuksen pintaan, kuin taas hapetevärit (värit joissa sekoitetaan kaksi tuotetta toisiinsa) vaikuttavat hiuksen rakenteessa syvemmällä vaikuttaen tietysti myös hiuksen kuntoon. 

Suoravärejä laitettaessa kannattaa kuitenkin muistaa että niiden pois saaminen on taas homma erikseen, näitä ei saa perus vaalennuksilla lähtemään samalla tavalla kuin hapetevärejä tai luonnonhiusta.





Väriskaalaa Color Mask Paint -sarjalta löytyy jopa 11 eri sävyä, sekä laveeraajaa jolla voi laimentaa haluttua lopputulosta. Tietysti maskeja voi sekoitella mielin määrin hakien sopivaa sävyä.






Lopputulos näyttää kyllä aikas makeelta, kannatti ehdottomasti pistää kuontalo uusiksi!




Oisko tää niitä ensimmäisiä kevään merkkejä kun tukkien värit kirkastuu ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti