torstai 27. lokakuuta 2016

Otsalle vie!

Otsatukka + Syksy = Match made in heaven.
Varma merkki talvesta on kun useat asiakkaat haluavat uudistaa kuontaloansa ja hyvin monesti toiveissa on uusi otsatukka.

Otsatukan leikkausta kannattaa aina harkita tarkasti, se on ihana mutta sen kasvatus on kaikkea muuta kuin ihanaa..
 Toisaalta onneksi hiukset kasvavat ja onhan muutokset aina piristäviä. Loppujen lopuksi otsatukan saa puolessa vuodessa kasvateltua pois, mikäli siihenkin kyllästyy.

Otsatukkaa leikatessa tulee tietysti ottaa huomioon onko otsalla pyörteitä ja onko ne kovin vahvoja.
Pyörteetkään ei tee otsatukka haaveista mahdottomia, tällöin tarvitsee vain olla tarkkana että pyörteitä mukaillaan. Esim. jätetään pyörteen kohdalle hiukset pidemmäksi, jolloin pyörre ei jaksa nostaa hiuksia pystyyn.

Toinen seikka mikä täytyy ottaa laskuihin mukaan on kasvojen muoto, 
sekä hiusrajan mataluus tai korkeus.

 Matala otsaiselle voi leikata otsiksen ja jaotella otsalle leikattava osuus pidemmältä takaa, jolloin näyttää ettei otsa olekaan niin lyhyt kuin todellisuudessa on. 
Korkea otsaiselle taas saadaan otsaa "pienennettyä" leikkauttamalla otsis ja jättämällä se hieman pidemmäksi. Samalla "hämäys" taktiikalla pelataan miettiessä mikä malli sopii kasvojen muotoon.




Monesti kuulee että "en voi leikata otsatukkaa, kun kasvoni ovat niin kulmikkaat." 
Noh... Olivia Wilden (yllä) kulmikkaisiinkin kasvoihin sopii otsatukka kun se pyöristyy hieman sivuilta ja on muutenkin muodoltaan pehmeä ja pitkähkö. Eli kun malli on kunnossa ja on leikattu huomioiden mitä korostetaan ja mitä häivytetään, ei otsis tee ilmeestä tässä liian laatikkomaista.





Myös lyhyeeseen tukkaan voi otsatukkaa suunnitella, esim. tämä yllä oleva pitkä otsatukka, jota voi väännellä ja käännellä mielin määrin.









Otsiksen voi myös feikata niinkuin yllä Kendall Jenner ja Lucy Hale. Lisäkkeellä tai pyöräyttää
 nutturan latvat otsikseksi.





 



Muotoiluvaraakin löytyy vaikka millä mitalla. 
Jakauksen paikan vaihtelulla ilmettä vaihtaa nopeasti.






Tiukka ja lyhyt otsatukka on tehnyt tuloaan, mutta vaatii vähän enemmän rohkeutta kantajaltaan. 
Skarppi ja kasvuvaraa löytyy ;)





Ei muutakun omaa suosikkityyliä valitsemaan ja uutta otsatukkaa suunnitelemaan.




keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Hair lately

Heavy Hair täytti viime viikolla vuosia, kokonaiset 6 -vuotta saatiin täyteen.
Näin ne vuodet vierii ja ihania nämä vuodet ovat olleetkin, kiitos siitä kuuluu asiakkaillemme :)

Tässä hieman kuvasaldoa tämän syksyn hiuksista..


Tyypillisesti hiuksia tummennetaan syksyisin ja sehän onkin loistava keino saada hiuksiin lisää kiiltoa, kun tummassa tukassa kiilto paremmin näkyykin.









Välillä on hyvä revitellä värien kanssa ;)




Oikein mukavaa syksyn jatkoa (ja pian sitä kai tohtii jo toivotella joulun odotustakin! :))

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Vinkit kesähiuksille

Kesällä hiukset joutuvat usein kovalle rasitukselle. Esim. auringon paiste, runsas uiminen ilman uimalakkia ja muutenkin veden kanssa "läträäminen" on kovaa kyytiä hiuksille.




 Varsinkin hiusvärit kuluvat nopeasti näin kesällä, hattu on tietysti erittäin hyvä suoja auringon paisteelta ja uimalakki uidessa. Kuiva shampoolla saa helposti pidennettyä hiustenpesujen väliä, jolloin hiusväritkin pysyvät paremmin kirkkaina.





Rautojen käyttö kannattaa jättää minimiin, ja suosia hellävaraisempia menetelmiä. Mikäli rautaa ei osaa jättää pois rutiineista, on ehdottomasti käytettävä lämmöltä suojaavia tuotteita ennen kuin raudoilla muotoilee hiuksia.

Huivien käyttö on loistava vaihtoehto jos ei tykkää käyttää hattua, tai jos ei jaksa pestä hiuksia..
Nutturankin voi pyöräyttää silkkihuivilla, näin hiuksen latvat on suojattu ja huivi ei kiristä liikaa hiuksia, toisin kuin perusponnari joka voi lisätä hiusten katkeilua kiristämällä liikaa.






Sävyttävät hiusnaamiot toimivat kivasti kulahtaneen hiusvärin pelastamiseen. Näiden käyttö on helppoa ja nopeaa. KC Color Mask sävyttävät naamiot tuovat hiuksiin lisää haluttua sävyä ja lisäävät hiuksiin kiiltoa.

Värinsuoja tuotteet estävät hiusväriä haalistumasta. Useimmissa värihoitotuotteissa löytyy myös UV-suoja, tämä tosin kannattaa tsekata putelista.

Muotoilutuotteiden käyttö eli hiuspuuteri kohottamaan lässähtäneen tukan, kuivashampoo pidentämään pesuvälejä, suolasuihke lettien pohjalle -> kestävät laineet.

Saunassa hiukset kannattaa aina suojata pyyhkeellä tai muulla vastaavalla. Löylyjen kuumuus on silkkaa kärsimystä hiuksille. Pyyhkeen alle voi mainiosti laittaa hiusnaamion vaikuttamaan.

Letit ja nyöritykset toimii mainiosti. Tosin kannattaa varoa auringon paahteessa ettei päänahka kärähdä.






Ei muutakun helteitä odottamaan näiden vinkkien saattelemana!

(Kuvat: Buzzfeed)


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kesä -kampauksien aikaa!

Kampauksien kulta-aika alkaa pian kun kesä saapuu. Näitä silmällä pitäen tässä pientä kuvasatoa  KMS -kampauskoulutuksesta, josta haettiin uusia tuulia kampausten tekoon.



Rönsyilevän romanttista kampausta..




Edellisestä versiosta muunnos, painopiste siirretty ylös..





Tässä simpukkakampaus kiharoilla..

Näin sitä on taas hankittu uusia tuulia kampausten pariin ja ollaan varustauduttu uusin ideoin kesän kampauksiin :)






perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kevättä kuontaloon!



Ihania kevät hiuksia on tehty täällä taas ahkeraan. Harmillisen usein me unohdetaan tai ei ehditä ottaa kuvia tekemistämme töistä, mutta tässä yritetään petrata kokoajan :)
Tässä pientä kuvamatskua..





Ylhäällä oli lähtötilanne tasaisen ruskea tukka. Toiveena oli päästä takaisin tutumpaan kupariin tukkaan, lähdettiin sitten tuumasta toimeen. Ei muuta voi sanoa kuin NAM NAM! 


****







Tässä vaaleammassa kuontalossa lisättiin lämpöiseen vaalennettuun tukkaan hiukan tummuutta ja kylmyyttä. Ihan täyteen oikeuteensa tässä kuvassa väri ei pääse (kuva otettu illalla, eikä luonnonvalosta ollut) mutta hyvältähän se näyttää nänkin.


****








Tässä tapauksessa lähtökohta taas oli täysin blondi tukka ja toiveena oli tummempi lämpöinen vaaleanruskea jossa on kuitenkin vaaleaa mukana. Tähän päädyttiin ja lopputulos on kyllä aivan ihana. Pääsee luonnonkihara oikeuksiin.


****

Aurinkoista kevättä!





tiistai 16. helmikuuta 2016

SPLÄSH!!

Uutuus tuotteita!
KC Professional on lanseerannut uudet pesutuotteet osana  Black Edition -tuoteryhmää.

Tuotteita on neljä, kolme shampoota ja yksi hoitoaine. Nämä pesu- ja hoitotuotteet on suunniteltu päivittäiseen käyttöön ja ovat todella tervetulleita uutuuksia Four Reasons tuoteperheeseen.
Ja näissä kaikissa tuotteissa on omat ihanat tuoksunsa!











HYDRO WASH
Kosteuttava shampoo



-Palauttaa hiusten luonnollisen kosteustasapainon.
-Säilyttää hiusvärin mahdollisimman hyvin.
-Kiiltävät ja sileät hiukset.
-Herneproteiini vaikuttavana aineena.
-Makea vaniljainen tuoksu.

***

COOL WASH
Virkistävä shampoo


-Raikkauta ja ryhtiä hiuksiin.
-Palauttaa husten luonnollisen kosteustasapainon.
-Viileä ja virkistävä tunne hiuspohjaan.
-Raikas sitruunaisen minttuinen tuoksu.

***

CO-WASH
Hoitopesu


-Säilyttää hiusvärin mahdollisimman hehkuvana.
-Puhdistaa hiukset mahdollisimman hellävaraisesti.
-Palauttaa hiusten luonnollisen kosteustasapainon.
-Sopii sinulle joka peset hiuksia usein (esim. salille mukaan.)
-Pantenolia ja keratiinia.
-UV -suoja.

HUOM! Tämä tuote pesee hiukset, mutta ei sisällä vaahtoavia tensidejä eli suomeksi tuote ei vaahtoa vaikka sitä pyörittelisi kämmenien välissä. Tämä ei tarkoita että hiukset ei puhdistu, vaan yksinkertaisesti tuotteeseen ei ole haluttu lisätä ainesosia jotka vaahtoavat, vaan antaa tuotteelle erilainen koostumus kuin perinteiselle shampoolle.

***

DAILY TREATMENT
Pikahoitoaine


-Selvittää ja silottaa hiukset nopeasti.
-Hoitava tuote, joka ei latista hiuksia.
-Suojaa hiusväriä.
-Vaniljaisen trooppinen tuoksu.
-Herneproteiini vaikuttavana aineena.
-UV -suoja.





Ja näitä uutuuksia saa nyt myös meiltä! :) Jihuuu!

(Kuvat: KC Professional)

tiistai 9. helmikuuta 2016

KC Collection SUEDE

Täällä toivotaan jo kovasti että kevät saapuisi. Auringon valo lisääntyy ja päivät pitenevät ja sehän sopii meille :) Syksyisin ja keväisin ilmestyy uudet hiusmuotikokoelmat ja tässä postauksessa esittelyssä KC Collection Kevät 2016 hiusmallisto.

Suede -kevätkokoelman mokkamainen värimaailma kattaa ruskeiden sävyjen kirjon aina täyteläisen tummista herkän sävykkäisiin vaaleisiin. Inspiraatiota on ammennettu modernista romantiikasta; tyylissä on naisellista pehmeyttä, hillittyä liikkuvuutta ja värien sopusointuista harmoniaa.















































Ihanan romanttista kevätmuotia!
Täällä tykätään kovasti tästäkin mallistosta, täältä ammennetaan varmasti uusia tuulia keväthiuksille.



Kuvaaja: Eero Kokko
Meikkaaja: Ilkka Ruotsalianen
Hiukset: KC Team