lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kiharaa kiharaa

Tässä vinkkiä niiden kiharoiden tekoon, raudalla ja ilman :)

Hiuksiin kannattaa ehdottomasti käyttää pohjalle jotain muotoilutuotetta, helpoimmin asian hoitaa lämpösuojasuihkeet. Raudan alle tarkoitetut tuotteet suojavat kuumuudelta ja hiukset pysyvät paremmin muodossaan kovassakin menossa.
Tässä ensimmäisessä tapauksessa käytettiin  Four Reasons Cristal Styling Mist:iä, jolla saa todella hyvän pidon kiharoille.


Tässä ihan perus tekniikkaa, eli suoristusrauta käännetään hiusosion tyvellä, niin että latva osoittaa päänahkaa. Rautaa liu`utetaan hiusosiota pitkin latvaa kohti tasaiseen tahtiin. Kiharat kannattaa tehdä pienissä osioissa ja aloittaa aina niskasta. Mitä paksumpi ja luonnostaan suorempi hius, sitä pienemmällä osiolla kannattaa mennä.


Kun hiukset on kiharrettu, niiden kannattaa antaa viilentyä hetki, tämän jälkeen voi niihin haroa PIENEN määrän vahaa. Vahalla voi käydä läpi kiharoita ja asettella hiuksia tasaisemmiksi, vahalla saa myös poistettua karvaisuutta. Tässä käytetty Four Reasons Texturising Cream vahaa. Ilman vahaakin pärjää mainiosti, mutta vahalla saa siloiteltua ja eroteltua kiharoita. Turhaan ei kannata pelätä ronskejakaan otteita, kun kiharat on tehty huolella.




Tässä valmiit kiharat, joihin on vielä suihkutettu hiuslakkaa päälle :)
Kiharoista voi helposti tällä tekniikalla tehdä löysemmät ja rennommat kiharat.






***

Helposti kiharoita voi myös saada tekemällä perusletin, jota käy raudalla läpi. Tällä tekniikalla syntyy helposti loivaa kiharaa. Letistä ei kannata tehdä liian kireää, ettei lopputulos muistuta krepattua säkkärää :) Tällä tekniikalla laine on aika löysää, eikä välttämättä kannata tehdä "tikkusuoraan" hiukseen.

Toinen kikka hiusten kihartamiseen ilman lämpöä on laittaa muutama löysä letti päähän yöksi. Kestävän tästä saa, kun käyttää muotoilutuotteita ennen letitystä, esim suolasuihkeet toimii mainiosti. Hiuspuuterilla saa letit avattuasi sotkettua kiharat sopivaan surffi-lookiin.

***

Sormikiharaa saa tehtyä raudalla melko yksinkertaisesti ottamalla pienen osion kerrallaan, pyörittämällä sen rullalle ja kuumentamalla ja litistämällä sitä raudalla. Tässä kihara on tiukempaa mutta tietysti kiharan loivuutta pystyy säätämään, kun laittaa osioita isommille rullille.

***

Laineita saa muutamalla eri kikalla tehtyä raudan kanssa.
 Kun rautaa liu`uttaa ja kääntää hiusosiossa ensin ylöspäin n.5cm, ja kääntää sitten raudalla alaspäin saman verran, ja jatkaa tätä vuorotellen kääntelyä, syntyy kestävät laineet. Tämä on helppo kikka saada kunnon leijonanharjakampaus :) Tähän kannattaa varata vähän enemmän aikaa, ei nopein tekniikka tehdä lainetta. Kestävät tuotteet ennen raudan käyttöä, että kampaus kestää.

Toinen tekniikka on kääntää hiusosio puolikaareen vaakatasossa, ja lämmittää se raudalla, jonka jälkeen hiusta käännetään vastakkaiseen suuntaan, ja jatketaan kääntelyä latvaan saakka.
 Tekniikka on hidasta, eikä välttämättä sovi kokopään kihartamiseen, mutta lopputulos on kyllä vaivan väärti. Tässä kihara menee enemmän päätä myöten, mutta sopii esimerkiksi kampauksiin, ja nutturoihin yksityiskohdaksi.
 Erona edelliseen tässä tapauksessa hiusta ei liu`uteta kihartimen läpi, vaan hiusosiota syötetään suoristusraudan sisään, ja raudalla "litistetään" osioita.

***

Tosi helppo on kartiokihartimella tehdyt kiharat. Osiot vaan käännetään puikon ympärille, paksu osa tyvelle ja latva kihartimen kapeaa päätä kohti. Kartiokihartimella saa tiukkaa kiharaa aikaiseksi, mutta jos harjaa kiharoita reippaasti, tulee lopputuloksesta tosi siisti lainekampaus. Tällä välineellä saa kestävät kiharat helposti. 
Tässä kannattaa vaan huomioida, että ei polta itseänsä raudalla (Nimim. kokemusta on) Kannattaa käyttää suojahanskaa, joka kartiokihartimien mukana tulee.





Sitten vaan kokeilemaan, mistä tekniikasta tulee lemppari! :)
Kiharaista kevättä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti